Keskustelusta dialogiin 2/2

20.08.2019

Edellisessä blogikirjoituksessani Keskustelusta dialogiin 1/2 kirjoitin dialogin perusperiaatteista ja miksi työelämässä tarvitaan dialogia:

Dialogissa pyritään selvittämään edessä olevan valinnan luonnetta ja tekemään valinta useiden vaihtoehtojen joukosta. Dialogin tarkoituksena on herättää oivalluksia, joiden pohjalta tietoja ja etenkin ihmisten ennakkokäsityksiä voi järjestää uuteen uskoon. (Isaacs, 2001)

Vaikka dialogi ei ole päätöksentekomenetelmä, dialogi rakentaa sellaista perustusta, jonka päälle voidaan lähteä rakentamaan todellisia ratkaisuja. Dialogi voidaankin nähdä päätöksentekoa edeltävänä prosessina tai päätöksenteon kanssa rinnan kulkevana prosessina. (Anttila, 2015)

Tässä blogikirjoituksessa kirjoitan dialogin keskustelukentistä: miksi on tärkeä liikkua eri suuntiin kentästä toiseen ja miten on mahdollista tietoisesti siirtyä  keskustelukentästä toiseen yhdessä pidetyistä yksinpuheluista sekä omien mielipiteiden ja näkemysten puolustamisesta pohtivaan ja jopa luovaan dialogiin, yhdessä ajatteluun. Dialogia ja dialogitaitoja tarvitaan päästäksemme jumittuneesta keskustelusta dialogin tavoitteeseen eli liikkuvaan keskusteluun.

Dialogin säiliö: turvallisuutta, energiaa ja mahdollisuuksia

Dialogin tärkeimpiä ominaispiirteitä on keskusteluilmapiiri eli "kenttä", jolla tarkoitetaan ryhmän jäsenten välille muodostuvaa yhteistä ymmärrystä ja energiaa; olosuhteita jossa voi syntyä hedelmällinen vuorovaikutus. Nämä olosuhteet muodostavat dialogin näkymättömän säiliön. Dialogia varten tarvitaan selvä ja riittävän laaja säiliö eli näkymätön tila. Ellei tällaista tilaa muodosteta tietoisesti, dialogia on mahdotonta käydä. Säiliö on ympäristö, jossa ihmiset kuuntelevat toisiaan, kunnioittavat toisiaan, odottavat kärsivällisesti ennen vakaan käsityksen muodostamista ja puhuvat suoraan. Säiliössä ihmiset voivat toimia ja esittää kiivaitakin näkemyksiä turvallisesti. 

Säiliö on ympyrä, jossa kaikella on paikkansa, Se symboloi eheyttä ja ympäristöä, jossa voi tapahtua luovia muutoksia. Säiliön idea perustuu siihen, että ihmiset tarvitsevat vakaan tilan, jossa voi turvallisesti ilmaista omia tunteitaan, ajatuksiaan ja tekojaan.  Tällaisia tiloja ei yleensä ole paljon. Säiliön antaman psykologisen turvallisuuden lisäksi kannattaa ennen tärkeitä keskusteluja ja niiden aikana kysyä, onko keskusteluympäristössä energiaa ja mahdollisuuksia.  

Fyysisellä ympäristöllä on suuri merkitys dialogin onnistumiseen, erityisesti dialogin fyysisen ja sisäiseen akustiikkaan.  Dialogin onnistumiseksi valitaan ympäristö/tila, jossa kaikki kuulevat hyvin toisensa ja voivat puhua turvallisesti. Dialogeissa käytetty piiri on esimerkki tilajärjestelystä, joka vaikuttaa merkitävästi siihen, mitä sanotaan, ajatellaan ja tehdään. Piiri on dialogin ikivanha symboli. Se on muoto, jossa kaikki voivat nähdä ja kuulla toisensa, ja se välittää kuvan tasavertaisuudesta. 

Dialogin keskustelukentät: tärkeintä on liike kentästä toiseen

Keskustelun perustunnelmaan vaikuttavat fyysisen ympäristön ja sen herättämien mielleyhtymien ohella myös tilanteen herättämä energia, elämys ja elävyys - näkymätön arkkitehtuuri. Ilmapiirin herättämät tunteet ovat todellisia, ja lukuisat ihmiset kokevat samassa ilmapiirissä samanlaisia tunteita. Keskustelukenttä koostuu keskustelijoiden muodostamasta ilmapiiristä, heistä välittyvästä energiasta ja heidän muistoistaan. Muistot muodostavat kokemuspohjan, jonka perusteella ajattelemme ja puhumme. Niihin sisältyy energiaa, tunteita, ennakkoluuloja ja sokeasti muodostettuja käsityksiä. Ajattele jotakuta, jonka kanssa et tule toimeen. Tavatessanne välillenne muodostuva kenttä täyttyy aikaisemmista reaktioistanne. Muistoihin liittyy nopeasti vaikuttava ja automaattinen tunneperäinen lataus. Kenttä luo ilmapiirin, jota on vaikea muuttaa.

Voimme kuitenkin vaikuttaa keskustelussa tapahtuvaan olemalla tietoisia keskustelukentistä. Keskustelutilanteita voi tietoisesti muokata toisenlaiseksi. Tässä pääsee alkuun tiedostamalla oman sisäisen kenttänsä eli sisimmässään vaikuttavat luonteenpiirteet ja energian. Tietoisuuden karttuessa keskustelukentät muuttavat ajan mittaan luonnettaan ja kenttien ominaispiirteiden seuraamisesta voi olla hyötyä käytännön työssä. 

Keskustelukenttä I: Kentässä kohteliaisuutta  - säiliössä epävakautta

Dialogin käynnistävillä ihmisillä on usein hyvin erilaisia odotuksia ja näkökantoja. Näistä eroista keskustellaan alussa harvoin. Dialogin alkuvaiheissa ihmiset noudattavat oppimiaan ja perimiään vuorovaikutusnormeja. Osallistujat ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja esiintyvät hyväksytyllä ja opitulla tavalla. He eivät mieti pinnan alla piileviä sanomatta jääneitä odotuksia, jännitteitä ja erimielisyyksiä. Alussa ryhmän jäsenet ovat yleensä kohteliaita, ystävällisiä ja yhteistyöhaluisia eivätkä paljasta todellisia ajatuksiaan ja tunteitaan. Ne tulevat esille dialogiprosessin edetessä. Dialogia varten tarvittava säiliö ei ole ensimmäisessä kentässä tarpeeksi vakaa perusteellisen keskustelun käymiselle. Ensimmäiselle kentälle ovat luonteenomaisia aloitteentekijät ja kannattajat. Jotkut tekevät aloitteita ja toiset kannattavat niitä, mutta kukaan ei omaksu vastustajan tai sivustakatsojan roolia. (Kantorin neljä roolia). 

Ensimmäisen kentän käyttäytymismalleja ohjaa usein pelko, joka vahvistaa normisidonnaista käyttäytymistä. Ihmiset noudattavat sääntöjä, joissa tärkeimpinä on säilyttää kasvonsa, puolustaa kuvaa, joka heillä on itsestään ja suojella muita. Jos keskustelussa rajoitutaan tähän kenttään, se voi tuntua ja ajan mittaan tuntuukin vankilalta. Sama pätee kuitenkin kaikkiin kenttiin. Jokaisella kentällä on tehtävänsä ja paikkansa. Tärkeintä on liike kentästä toiseen.

Ensimmäisessä kentässä syntyy yleensä kriisi, jota voidaan kutsua tyhjyyskriisiksi. Jos jotain uutta halutaan tapahtuvan,  on osallistujien tyhjennettävä itsensä odotuksista. Isaacs tarkoittaa tyhjyydellä hämmennystä, joka täyttää mielen, kun ihminen tajuaa, että hänen odotuksensa jäävät toteutumatta ja ettei ryhmä voi täysin hallita tuloksiaan. Kriisi puhkeaa, kun ryhmässä tajutaan, että kaikki ovat jossain määrin vastuullisia ja kaikkien tulee keksiä yhdessä, mitä on tarpeen tehdä. Tämä on on suuri muutos monille, jotka ovat tottuneet odottamaan, että asiantuntija kertoo, mitä tulee tehdä. Uuden tietämyksen luominen on kuitenkin ryhmätoiminto, joka vaatii kaikkien osallistumisen. 

Dialogissa ihmiset tajuavat, että tietämys syntyy ryhmän yhteisestä kokemuksesta eikä sitä voi synnyttää pakolla. Dialogissa kriisi on portti syvempään hiljaisuuteen ja syvempään kuuntelemisen. Kriisiä ei voi sivuuttaa, vaan se on käytävä läpi. Kriisit ovat tärkeitä käännekohtia. Yksi syy siihen, että dialogin osallistujat jämähtävät paikoilleen eivätkä pääse mielestään kokemaan aitoa dialogia, on kriisien vaativuus. Ne asettavat oman identiteettimme kyseenalaiseksi. Jokainen kriisi vaatii meitä miettimään uudestaan, keitä kuvittelemme olevamme, kun yritämme osallistua vakavaan keskusteluun. 

Keskustelukenttä II: Kentässä epävakautta - säiliössä romahdus

Siirtyminen ensimmäisestä kentästä toiseen kenttään tapahtuu usein niin, että joku esittää keskustelun aikana kommentteja keskusteluprosessista. Tätä pidetään tässä vaiheessa yleensä töykeänä. Kommentit voivat kuitenkin toimia ihmisten herättäjänä ja johtaa toiseen kenttään, romahduskenttään.  Ihmiset alkavat tässä vaiheessa sanoa, mitä ajattelevat, puolustavat mielipiteitään, taistelevat toisiaan vastaan ja ääritapauksessa syyttelevät toisiaan. Omia mielipiteitä ei vielä kyseenalaisteta.  Pinnan alla vallitseva pirstaleisuus pääsee näkyviin. Säiliö on nyt niin vankka, että se kestää enemmän painetta kuin aikaisemmin.

Sosiaalinen kokonaisuus ei ole tässä enää hallitsevassa asemassa, kuten ensimmäisessä kentässä, vaan etusijalle nousevat osat ja ennen kaikkea yksilöiden edut. Ihmisillä on tällöin taipumus törmäillä toisiinsa ja riidellä siitä, kenen tulkinta on paras. Kantorin neliroolimallissa tätä vastaavat aloitteentekijät ja vastustajat. Kannattajat ja sivustakatsojat ovat yleensä hiljaa ja kokevat, ettei heillä ole valtaa. Tämä on joko luovien muutosten aikaa tai toistuvaa paluuta vanhoihin muistoihin ja mielipiteisiin.

Tässä kentässä etsitään uusia sääntöjä tai toimintatapoja, joita noudattamalla ryhmän jäsenet voivat ajatella, puhua ja tehdä työtä yhdessä eri tavalla kuin ennen. Normina on sääntöjen paljastuminen. Uusien sääntöjen löytämisen sijasta tuloksena on kuitenkin romahdus, joka herättää ihmisissä etupäässä vihan tunteita, koska ryhmän jäsenet vihastuvat huomatessaan, ettei dialogia saa aikaan väkisin eivätkä he onnistu saamaan ketään mielipiteittensä taakse.  

Kuulostaako tutulta? Yleensä työelämässä tapahtuvat keskustelut kiertävät päättymätöntä kehää kenttään I kuuluvien kohteliaisuuden ja normien noudattamisen ja kenttään II kuuluvien romahdusten välillä. Meillä ei ole juurikaan kokemusta kentistä III ja IV. Olemme juuttuneet yhteen keskustelulajiin emmekä kykene siirtymään siitä mihinkään suuntaan. Kriisin tulessa pelästymme ja lopetamme dialogiprosessin. Tässä kohtaa ihmisten kiinnostus dialogiin usein karisee. Kun tilanne kiristyy, jotkut yrittävät laukaista kriisiä neuvottelemalla, etsimällä kompromisseja tai yritämällä ohjata keskustelua. Koko ryhmä ei onnistu siirtymään kenttään, jossa olisi tilaa pohdinnalle. Lopulta ryhmässä palataan kohteliaisuuteen, koska se on ainoa ryhmän tuntema vaihtoehto. 

Ihmisten kannattaisi oppia käymään läpi toisen vaiheen koettelemukset. Dialogi tarjoaa tilan, jossa tukahdutetut tunteet voidaan käsitellä ja tiedostaa. Kriisi voi auttaa näkemään, mitä ryhmän jäsenten välillä tapahtuu. Kriisin merkitys voi muuttua tarkoittamaan epäonnistumisen sijasta muutoksen ja pohdinnan mahdollisuutta. Tämä ei tarkoita, että ihmisten pitää kokea vaikeuksia tai että kokemuksen tarvitsee olla raju. Ryhmän ymmärtäessä, että yhdessä puhumisen opetteluun liittyy väistämättä turhautumia, asioiden läpikäyminen saattaa sujua helpommin ja joustavammin.  

Tässä kentässä jumitumme odottamiskriisiin, jonka takia palaamme ensimmäiseen kenttään. Tämän kriiisin laukeamiseen tarvitaan oivallus: "En ole yhtä kuin mielipiteeni." Tässä vaiheessa ihminen tajuaa, että hänellä mielipide, mutta että se ei kuvaa häntä kokonaan. Kentän II taistelusta pääsee ohi odottamalla eli pidättäytymällä muodostamasta lopullista kantaa ja vuorenvarmoja oletuksia. Sananvaihtoa pitää oppia hillitsemään, jotta koko ryhmä voisi siirtyä kohti vuolaampaa pohdintaa. Lopulta ryhmän jäsenet voivat saavuttaa pisteen, jossa he ovat valmiita kuuntelemaan muiden mielipiteitä. Samalla dialogin pelisäännöt muuttuvat. Siirtyminen uusiin pelisääntöihin on välttämätöntä, ja tämä on ehkä koko dialogiprosessin vaikeimmin ylitettävä kynnys. Kun se on ylitetty, ihmiset luopuvat oman asemansa järkähtämättömästä puolustamisesta ja ryhtyvät tarkastelemaan asioita laajemmasta näkökulmasta. 

Toisesta kentästä ei pääse etenemään ilman itsetutkiskelua. Kriisi johtuu siitä, että ihmiset pitävät oletuksiaan väistämättöminä. Kriisistä selviytyminen vaatii minäkäsityksen muutosta: "Vaikka kannanottoni saattavat olla oikeita ja perusteltuja, mielipiteeni eivät kuitenkaan ole minä. Voin antaa tilaa muillekin kannoille vaarantamatta omaa sisäistä vakauttani." Kun tämän oivaltaa pääsee yli odottamiskriisiin kietoutuvasta identiteettikriisistä. Kun mielipiteiden muodostamista lykätään, syntyy tila myös muille mielipiteille ja asioiden tutkiskelulle.

Keskustelukenttä III - Tutkiskelua kentässä ja pohtivan dialogin kukoistus

Pohtivassa dialogissa ryhmän jäsenet alkavat nähdä asioita syvemmin ja ovat valmiita tutkailemaan oletuksiaan. Nyt ei puhuta enää kolmannen persoonan tiedoista eli muista ihmisistä ja paikoista, vaan siirrytään ensimmäisen persoonan tietoihin: puhutaan siitä, miltä asiat näyttävät omasta näkökulmasta. Dialogiin osallistujat eivät enää ainoastaan pysyttele kannoissaan, vaan kertovat muille, miksi ovat päätyneet kantaansa. He pohtivat tekemisiään ja vaikutustaan. Tätä vaihetta kutsutaan sääntöjen pohdinnaksi. Dialogiin osallistujat ovat valmiita miettimään, mitkä säännöt heidän toimintaansa ovat ohjanneet. He ovat valmiit pohtimaan käyttäytymistään ja toimintaansa ohjaavien rakenteiden luonnetta. Kentässä III huomataan, että minulla on mielipide, mutta olen myös ihminen, jolla on menneisyytensä ja taustansa, enkä pyri pitämään sitä salassa. Tälle keskustelukentälle on ominaista puhumis- ja kuuntelukyvyn parantuminen. Ihmiset puhuvat ja kuuntelelevat niin, että heidän välilleen muodostuu yhteys. Ihmiset alkavat nähdä, miten vähän he tavallisesti ymmärtävät toisiaan.

Tässä dialogiprosessin osassa alkaa aivan toisenlainen keskustelu, jonka hallitsevin piirre on uteliaisuus. Asiat voivat saada uuden merkityksen ja kysymyksiä pohditaan useista näkökulmista. Ihmiset eivät koe, että heidän tarvitsee olla samaa mieltä. Ideat virtaavat, koska kukin puhuja puhuu omista lähtökohdistaan. Dialogiin osallistujat havaitsevat, että keskustelun tuloksena paljastuu suurempi sisältö kuin se, mihin he voisivat päätyä omin päin. Dialogia käyvä ryhmä voi saada kollektiivisella tasolla oivalluksia, jotka ovat tavallisesti vain yhden ihmisen ulottuvilla ja jotka voivat muuttaa kokemuksen luonnetta perinpohjaisesti. Isaacsin kokemuksen mukaan  dialogin tuottama perusteellinen muutos ryhmän yhteisessä tilanteen tulkinnassa, voi johtaa suoremmin tekoihin kuin toimintasuunnitelmat. Yhteisen ymmärryskentän ja yhteisen kehitystyön tuloksena syntyvä ymmärrys voi muuttaa ihmisten tekoja yksinkertaisesti ja syvällisesti. 

Kolmannessa keskustelukentässä kriisi on nimeltään pirstoitumiskriisi. Ihmiset ovat tähän asti keskittyneet yleensä omaan näkökantaansa ja siihen, mikä on heidän oma panoksensa pohdintaan. Kokemuksen karttuessa näkyville tulee aikaisemmin piilevänä ollut pirstoituminen. Se tuo näkyville, miten paljon toisistamme tekemämme arviot vaikuttavat tekoihimme ja tunteisiimme. Saatamme tajuta, ettei se, mitä luulimme tekevämme yhdessä, olekaan koko totuus. Pirstoitumiskriisi puhkeaa, kun ryhmä ihmisiä siinä määrin unohtaa itsestään muodostamansa kuvan ja sen, mitä he kuvittelevat tekevänsä yhdessä, että näköpiiriin ilmestyy paljon aikaisempaa laajempi mahdollisuuksien joukko

Esimerkkinä onnistuneesta pirstoutumiskriisin läpikäynnistä Isaacs lainaa runoilija Rilken rakkautta koskevia esseitä: Avioliitto suo kahdelle ihmiselle mahdollisuuden nähdä kauemmaksi tulevaisuuteen kuin he muuten voisivat nähdä. He voivat tosin sanoen oppia ylittämään oman identiteettinsä rajat ja etenemään pisteeseen, jossa he saavuttavat syvällisemmän tietämyksen kuin yksin olisi mahdollista saavuttaa. Onnistuneen pirstoutumiskriisin läpikäymisen tuloksena tajuamme, ettemme ole yhtä kuin mielipiteemme, ettei siihen asti jakamamme identiteetti ole sitä, mitä olemme kuvitelleet, ja tajuamme, että voimme nähdä yhdessä enemmän kuin yksin. Kun tästä kriisistä on selvitty, edessä on siirtyminen entistä suuremmn luovuuden kenttään: luovaan dialogiin.

Keskustelukenttä IV: Luova dialogi virtauksessa

Neljäs kenttä ja siihen kuuluva säiliö ovat kaikista harvinaisempia. Tässä kentässä tärkeää on kokonaisuus, josta avautuu aidosti uusia mahdollisuuksia. Ihmiset luovat uusia vuorovaikutussääntöjä ja osallistuvat dialogiin aktiivisesti omana itsenään. Ihmiset tulevat entistä tietoisemmaksi siitä, että he kuuluvat jakamattomaan kokonaisuuteen, joka yhdistää heidät kaikki. Neljännessä kentässä perinteisiä kantoja höllennetään sen verran, että esiin voi tulla aivan uusia mahdollisuuksia.  Säiliö on niin vankka, että siinä voi käsitellä täysin erilaisia näkemyksiä ilman, että kenenkään pitää muuttaa mielipiteitään. On mahdollista olla aidossa yhteydessä erimielisen henkilön kanssa.

Tässä vaiheessa voi hämmästyttää kollektiivinen taito, jolla kaikki käsittelevät täysin ilman ennakkovalmisteluja puheen aiheena olevaa teemaa. Silloin osallistujat osallistuvat dialogin tavoitteena olevan merkityksen virran synnyttämiseen ja seuraavat sen kulkua. Vaikka kukin kertoisi tarinoita omasta elämästään, dialogissa ei ole kyse henkilökohtaisista tarinoista, vaan niiden syvemmästä merkityksestä. Tällöin monet huomaavat neljänteen keskustelukenttään liittyvään tärkeän piirteen: heillä ei ole sanoja, jolla kuvat kokemuksiaan. Siirtyminen uudelle maaperälle mykistää, emmekä tiedä mitä sanoa. Se voi olla hämmentävää, jos olemme tottuneet käsittelemään kokemuksiamme sanojen välityksellä. Voit kokeilla, miltä tämä tuntuu, vaikenemalla tietoisesti tilanteessa, jossa yleensä puhut vuolaasti. Nykyiseen kokemukseen sekoittuvat usein aikaisemmista kokemuksista saadut muistot, ja moni käyttää puhetta siltana tuttuun ja turvalliseen maailmaan. Siitä luopuminen voi muuttaa paljon. 

Voi olla vapauttavaa lähestyä sitä osaa itsestämme, joka ei ole saanut vielä ääntään kuuluviin. Se osoittaa, että meidän tarvitsee herättää jotakin omasta sisimmästämme. Emme enää kertaa muistikuviamme, vaan puhumme suoraan sydämestämme - valmistautumatta. Siirrymme tilanteseen, jossa on hyväksyttävää puhua ajatuksistaan, huomata omat oivalluksensa ja arvostaa niitä eikä väheksyä niitä siksi, että ne näyttävät olevan raakileita tai "vähäisiä" verrattuna muiden esittämiin punnitumpiin ajatuksiin. Neljännessä kentässä tajuamme omat rajamme ja suhtaudumme siksi ymmärtävämmin myös toisten kyvyttömyyteen ilmaista ajatuksiaan. 

Dialogiprosessissa on vielä neljäs kriisi tai kynnys, joka on ylitettävä. Merkittävästä keskustelukokemuksesta on päästetävä irti ja on palattava vanhaan kohteliaisuuden ja normien maailmaan. Entiseen palaaminen aiheuttaa kriisin, koska juuri koetusta voiman ja mahdollisuuden tunteesta on vaikea luopua. Tuntuu, että olet ainoa, joka ymmärtää sen. Tässä kriisissä auttaa se, että oppii hyväksymään sen, että vanhan maailman merkitys ja suhteesi siihen muuttuu. Kolmanteen kenttään on silloin helpompi palata kuin aikaisemmin olisi ollut. Silloin voi mietiä omia tekojaan ja niiden vaikutuksia. Vaikka havaitsee ihmisten väliset yhteenotot, voi antaa niiden jatkua sen sijaan, etä yrittäisi "ratkaista" niitä. Neljäs kenttä voi myös muodostua pakkomielteeksi: yksilö saattaa kuvitella, että se on kaiken kokemisen huippu ja että kaikki muu on mitätöntä.

Dialogin tarkoitus on kuitenkin kenttien välinen liike. Jos dialogin ymmärretään tarkoittavan vain neljättä kenttää, siitä tulee saavuttamaton uuden ajan fantasia, jolloin se estää todellisen ja jatkuvan muutoksen.  On ymmärrettävä maailman kokonaisrakenne eikä jäädä vain johonkin elämälle vieraaseen ja rajoittavaan rakenteen osapiirteeseen. 

Kriisejä tarvitaan, että saadaan tilaa dialogille

Riitaan päättymistä pidetään joskus ainoana hyvänä lopputuloksena ja todellisena keskusteluna. Jos keskustelu ei päädy riitaan sitä pidetään tukahduttavana ja valheellisena. Keskustelu voi olla myös puuduttavan kohteliasta, jolloin mitään ei kyseenalaisteta ja kulissien takana taistellaan salaisesti. On tietenkin tilanteita, joissa on paikallaan riidellä, ja tilanteita, joissa tulee olla miellyttävä tai kohtelias. Dialogin pitäminen liikkuvana keskusteluna laajentaa kuvaa siitä, mitä dialogin käymisessä tarvitaan.  

Keskustelu etenee dialogin laadun ja luonteen muukan eri tavoin. Kentästä siirrytään toiseen kenttään vain taitekohtien tai kriisien kautta eli silloin, kun dialogin osallistuvat panevat alulle merkittäviä muutoksia. Kriisit ovat kynnyksiä, joiden yli on päästävä, ennen kuin dialogi syntyy. Dialogissa ei ole tärkeintä lopputulos, vaan keskustelukentästä toiseen siirtyminen. Dialogi merkitsee pikemminkin tätä luovaa siirtymisprosessia kuin jotakin yksitäistä tunnetta tai oivallusta. Kriisejä tarvitaan, jotta dialogille saadaan tilaa, toteaa Isaacs kirjassaan Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito. Kriisi on välttämätön käännekohta, joka erottaa aikaisemmat tapahtumat tulevista. Dialogin kriisi on portti syvempään hiljaisuuteen ja kuuntelemiseen. 

Erätauko-mallin Korteissa keskustelun vetämiseen kiteytetään keskustelun vetäjän parhaiksi ohjaustoimenpiteiksi: 

Toimi näin: Vetäjä huolehtii, että jokaisella on tilaa kertoa omista kokemuksistaan. 

Sano näin: "Kuunnellaan tämä rauhassa."

Toimi näin: Vetäjä edistää toisten puheeseen liittymistä ohjaamalla osallistujat kiinnitämään huomiota eri puheenvuorojen välisiin yhteyksiin. 

Sano näin: "Miten tämä liittyy edellisiin puheenvuoroihin?"

Toimi näin: Vetäjä näyttää esimerkkiä, miten puhutaan suoraan omista kokemuksista. 

Sano näin: "Minun mielessäni pyörii tällaisia asioita dialogin aikana, mitä tämä herättää teissä muissa?"

Toimi näin: Vetäjä auttaa pitämään keskustelun arkikielisenä, ja pyytää avaamaan vaikeat termit, joita kaikki eivät välttämättä ymmärrä. 

Sano näin: "Mitä sinä tarkoitat, kun sanot xxx?"

Toimi näin: Vetäjä auttaa osallistujaa pysähtymään jännitteiden äärelle, kuvaamaan tarkemmin niihin liittyviä kokemuksia. 

Sano näin: "Kerro lisää. Kuunnellaan rauhassa eri kantoja."

Toimi näin: Vetäjä auttaa etsimään piiloon jääneitä näkökulmia. 

Sano näin: "Mitä ei vielä ole tullut esiin?"

Toimi näin: Vetäjä auttaa tutkimaan eri näkökulmien yhteyksiä. 

Sano näin: "Mistä olemme samaa mieltä? Missä ovat erot? Mitä uutta ymmärrämme nyt?"

Lähteet:

Isaacs, William. 2001. Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito. 

Kortiti keskustelun vetämiseen. Internetsivuilla: Erätauko.