Toiseen ihmiseen vaikuttaminen
Yksi ratkaisukeskeisyyteen suuresti vaikuttaneista näkemyksistä on systeemisen perheterapian perusoletus siitä, että muutos yhdessä systeemin osassa johtaa muutokseen muissakin osissa. Ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa ihmisten ongelmia ei selitetä systeemiteorialla, mutta siinä hyödynnetään sen käytännönläheistä ja kiistatonta periaatetta, jonka mukaan oma käyttäytymisemme vaikuttaa ympärillämme oleviin ihmisiin.
Ratner ja Yusuf (2015, 107) kertovat kirjassaan Lasten ja nuorten ratkaisukeskeinen neuvonta ja ohjaus, että vanhemmat kertovat usein lapsensa alkaneen käyttäytyä paremmin kotona, vaikka työntekijä olisi lapsen tai nuoren kanssa keskittynyt puhumaan tämän käyttäytymisestä koulussa - myönteinen muutos yhdellä elämän osa-alueella tuottaa usein lumipalloefektin, joka yltää niillekin elämän alueille, joilla ei ole suoranaista yhtymäkohtaa ajateltuun syyhyn. Tästä periaatteesta on käytännön hyötyä lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä. Jos lapsi tai nuori kieltäytyy tapaamisesta, työntekijä voi auttaa lasta tai nuorta epäsuorasti keskustelemalla vanhempien tai opettajien kanssa.
Huomio asiakkaaseen itseensä
Tätä periaatetta voi tietysti hyödyntää myös aikuisten kanssa työnohjauksissa, lyhytterapiassa ja työyhteisösovittelussa. Asiakas saattaa haluta terapeutin, työnohjaajan tai työyhteisösovittelijan muuttavan ihmistä, jota hän pitää syyllisenä ongelmaansa. Tai asiakas haluaa tietää, mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen ongelmallisen ihmisen muuttumaan. Voi olla niinkin, että asiakas haluaa vain puhua turhautumisestaan ja pettymyksestään elämänsä tärkeisiin ihmisiin, eikä pyri muuttamaan ketään. Hän haluaa tulla kuulluksi. (De Jong ja Berg 2018, 67)
Usein ajatellaan, että asiakkaat pitää opettaa ymmärtämään, että heidän ongelmansa eivät ratkea toisia ihmisiä syyttelemällä. De Jong ja Berg (2018, 67) ovat tästä asiasta eri mieltä. Heidän kokemuksensa mukaan asiakkaan vallitsevien käsitysten
kyseenalaistaminen ei ole hyödyllinen lähestymistapa. Sen sijaan on parempi
kunnioittaa asiakkaan vallitsevia käsityksiä samalla kun kääntää huomion
ongelmallisista koetuista ihmisistä asiakkaaseen itseensä ja siihen, miten he
voisivat omalta osaltaan kuvitella voivansa vaikuttaa toivottuun muutokseen.
Vuorovaikutusnäkökulma
Palataan Ratnerin ja Yusufin (2018, 107-108) esiin tuomiin systeemiteoreettisiin näkemyksiin oman käyttäytymisemme vaikutuksista ympärillämme oleviin. Siinä hyväksytään ajatus siitä, että läheisesti toistensa kanssa tekemisissä olevilla ihmisillä on suuri mahdollisuus vaikuttaa toinen toisiinsa niin perheissä kuin kouluissa.
Ratkaisukeskeinen työntekijä omaksuu tässä vuorovaikutuksellisen näkökulman: vuorovaikutus on ketjuuntunutta ja kaikki linkittyy kaikkeen. Jos nuori valittaa siitä, että vanhemmat ovat asettaneet hänelle liian tiukat kotiintuloajat, työntekijän tulee vastustaa kiusausta ehdottaa, että nuori tulisi asiassa vanhempiaan vastaan tai kysellä, miksi tämä ei halua noudattaa vanhempiensa asettamia rajoja. Sen sijaan työntekijän tulisi kysyä, miten nuoreen vaikuttaisi, jos tämä saisi olla ulkona niin pitkään kuin haluaa. Tässä koetetaan saada nuori kuvaamaan, miltä tämän ja vanhempien suhde näyttäisi, jos konflikti olisi ratkennut. Nuori saattaisi alkaa puhua, että hän haluaisi olla onnellisempi. Se olisi lähtökohta kysymyksille, jotka luotaavat vuorovaikutusta:
- mistä nuoren vanhemmat huomaisivat hänen olevan onnellisempi?
- miten se, että hän olisi onnellisempi vaikuttaisi heihin?
- miten se vaikuttaisi heidän käyttäytymiseensä?
- miten nuori reagoisi muutokseen heidän käyttäytymisessään?
Nuori saattaa sanoa, että jatkuvan riitelyn sijaan vanhemmat juttelisivat enemmän ja perhe tekisi asioita yhdessä. Yksi tällaisen lähestymistavan eduista on, että vaikka yksi osapuoli näyttäisi valittavan toisesta, lopputuloksena on, että valittajasta tulee osa ratkaisua. (Ratner ja Yusuf 2015, 108-109)
De Jongin ja Bergin (2018, 68) kirjassa Ratkaisukeskeisen terapian oppikirja on myös hyvä esimerkkihaastattelu vuorovaikutusnäkökulmasta. Insoo Kim Berg pyrkii haastattelussa siirtämään keskustelun fokuksen siitä, mikä Alicen pojassa on vialla Aliceen itseensä pyytämällä häntä kuvittelemaan, että hänen poikansa olisi todellakin muuttunut (mennyt kouluun) sillä tavalla kun Alice toivoi. Kun Alice alkoi ajatella tätä mahdollisuutta, Insoo kysyy, mitä muutoksia poika huomaisi siinä tapauksessa Alicen käyttäytymisessä häntä kohtaan.
Insoo: Ymmärrän, että sinulla on hyvin vakava ongelma hartioillasi ja mietin tässä vaan sitä, että mitä sinä ajattelet, että pitäisi tapahtua, jotta sinun olisi vähän helpompi elää poikasi kanssa?
Alice: Hänen täytyy ensin mennä kouluun. Selitän hänelle yhä uudelleen ja uudelleen, että hän ei tule pääsemään minnekään, jos hänellä ei ole koulutusta.
Insoo: Tuo on iso askel. En tiedä miten hän selviää kouluun, mutta oletetaan, ihan vain kuvitellaan, etä jotenkin hän vaan menisi kouluun ja pysyisi siellä. Jos niin tapahtuisi, mitä poikasi sanoisi siitä, miten sinä suhtaudut erilailla häneen silloin?
Alice: Hän haluaa, etten nalkuttaisi hänelle niin paljon. Niin hän varmaan sanoisi - että en nalkuttaisi hänelle ja että puhuisin hänelle kauniisti. Itse asiassa, jos hän käy koulua ja tekee niin kun sanon, minulla ei ole enää mitään syytä nalkuttaa hänelle. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, miten huolissani olen hänestä.
Insoo: Aivan varmasti olet. Näytät välittävän hänestä todella paljon.
Insoo Kim Berg ei esimerkkihaastattelussa kyseenalaistanut Alicen käsitystä ongelmasta tai siitä kenen tulisi muuttua. Hän hyväksyi Alicen käsityksen siitä, että häntä auttaisi, jos hänen poikansa toimisi toisin. Alice puolestaan avasi sen mahdollisuuden, että voisi muuttaa käsitystään siitä, mistä hän haluaa puhua. Insoon seuraavaa tehtävä olisi pyytää Alicea kertomaan lisää siitä, mitä tarkkaan ottaen hänelle tarkoittaa vähempi nalkuttaminen ja useammin tapahtuva kauniisti puhuminen, ja miten hän saattaisi kuvitella tekevänsä sen.
Voit lukea muista blogikirjoituksistani ongelman kuvaamisesta ja siitä, miten saa yhteyden asiakkaaseen.
De Jong, P. & Berg, I. K. Ratkaisukeskeisen terapian oppikirja. Lyhytterapiainstituutti. 2018.
Ratner, H. & Yusuf, D. Lasten ja nuorten ratkaisukeskeinen ohjaus ja neuvonta. Lyhytterapiainstituutti. 2015.