Minkälaista sinun hyvä etäilysi on?

31.03.2021

Hyvässä etäilyssä hyvinvointi lisääntyy, sillä parhaimmillaan liikuntamäärät kasvavat, unen laatu paranee, syöminen muuttuu laadukkaammaksi ja elämiseen löytyy oma, itselle sopiva rytmi.

TAUOT

Etätyö ja -opiskelu vaativat poikkeuksellisen hyviä itsensä johtamisen taitoja. Olemme usein kovin ankaria itsellemme, kun johdamme omaa etätyötämme tai -opiskeluamme. Toimistolla tai koululla päivässä on huokoisuutta, pieniä käytäväkeskusteluja ja luontevia taukoja, mutta etänä emme haluaisi suoda tällaisia itsellemme.

PÄIVÄRYTMIN SUUNNITTELU

Etänä voi suunnitella päivärytminsä itsenäisemmin ja se on erityisen hyödyllistä aamu- ja iltatyyppisille ihmisille. Kuormitus vähenee, kun voi työskennellä ja opiskella itselle sopivaan kellonaikaan. Mitä korona-aika on opettanut sinulle vahvuuksistasi?

TYÖ- JA VAPAA-AJAN EROTTELU

Moni tarvitsee selkeän merkin siitä, että työ- tai opiskelupäivä on nyt ohi, ja vapaa-aika alkaa. Etänä voi olla tarpeen laatia itselleen jokin rutiini, jonka avulla päivän työt ja opinnot johdetaan päätökseen. Se voi olla niinkin yksinkertaista kuin läppärin kannen sulkeminen ja läppärin laittaminen laukkuun. Älä avaa läppäriä enää illan aikana. Mitä olet itse tehnyt sen eteen, että tästä poikkeuksellisesta ajasta on tullut mahdollisimman hyvä kokemus?

ETÄJOHTAMINEN

Tärkeää on kohtaaminen ja kuunteleminen, kuten lähijohtamisessakin, mutta niiden keinot ovat erilaisia. Kun satunnaisia mitä kuuluu-keskusteluja ei tule etänä, niitä on luotava sopimalla lyhyitä keskusteluhetkiä. Mitä hyvää palautetta olet saanut viime aikoina johtamisestasi?

YHTEISÖLLISYYDEN RAKENTAMINEN

Yhteisöllisyyden rakentaminen etätyössä ja -opiskelussa on paljon vaativampaa kuin läsnäollessa. Yhteiset kahvitauot, satunnaiset jutustelut voi kyllä järjestää myös etänä, mutta se vaatii vaivannäköä ja ymmärrystä siitä, että yhteisön rakentaminen on myös tärkeää. Millä uudella tavalla voisit yllättää työkaverisi etänä?

AIVOJEN KUORMITTUMINEN

Aivojen kuormittuminen riippuu vahvasti valinnoista. Aivot tarvitsevat liikunnallista elämäntapaa, hyvää ruokaa ja laadukasta unta. Tarvitaan myös innostumista ja onnistumisen kokemuksia sekä yhteisöllisyyttä: mukavaa ajanviettoa ystävien ja perheen kanssa. Monet harrastukset tekevät aivoille hyvää, tutkimustietoa on liikunnan lisäksi ainakin musiikin, puutarhanhoidon ja käsitöiden osalta. Mitä uusia taitoja olet oppinut korona pandemian aikana?

PALAUTUMINEN

Työpaikoilla, oppilaitoksissa, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on syytä kiinnittää huomiota rauhoittumisen ja palautumisen taitoihin. Lue lisää palautumisesta blogikirjoituksestani Mikä on sinun paras tapasi palautua?

Vinkit aivotutkija Minna Huotilaiselta (Karjalainen 3.10.2020)